Gata!

Ohoi!
Mun ensimmäinen ESC-kokemus on nyt ohi. Aivan kumma olo. Musta tuntuu, että mun oli jopa helpompi löytää paikkani Romaniassa sillon viime lokakuussa kun nyt kotona.
Oon jo muutamaan otteeseen vastannu kysymykseen: “noh, mimmosta oli?”
Älyttömän hyvä kysymys, mutta en mää osaa siihen oikein vastata. Menneet kaheksan kuukautta oli koronasta huolimatta niin tapahtumatäyteiset, että vastaamiseen menis väistämättä ainakin toiset kaheksan kuukautta.
Tässä kuitenkin mun kiteytys.
Lähin ilman mitään ennakkokäsityksiä, oletuksia tai ees tietämystä. Ajattelin, että jos en muuten viihdy tai mikään ei vastaa kuvitelmia niin opettelempa vaikka tähtikuvioita. Jopas olin typeränä.
Oli uus kieli, uuet tavat, uus työ aivan uudessa ympäristössä, kymmeniä uusia ihmisiä, muuttamista sinne tänne, matkustamista, kauppoja ilman ruisleipää, poskisuudelmia, kulkukoiria, ja aivan parhain kansainvälinen suurperhe.
Opin olemaan itteni kanssa. Ennen ehkä vähän laiskana kansalaisena löysin halun vaikuttaa asioihin. Opin, että jos haluaa tehdä jotain paremmaksi on alotettava ruohonjuuritasolta. Opin, että vaikka alottaa ruohonjuuritasolta, se ei oo silti näkymätöntä. Mikään ei oo. Eikä kukaan.
Opin puhumaan romaniaa. Se on jotenkin älyttömän eloisa kieli. Ei ollenkaan semmosta tasasta muminaa. Paransin myös mun enkkua ja ranskaa ja opettelin saksan alkeet. Kieli on niin vahva osa ihmistä, että musta tuntuu, etten opi tuntemaan ihmistä ihan samalla tavalla, jos en ymmärrä sen kieltä. Ja kaikkiin kieliin ku liittyy oma nonverbaliikkansakin. On mahtavaa kattoo ihmistä kun se puhuu äidinkieltään. Vaikkei ymmärtäiskään mitään.
Päädyin paikkaan, jota en todennäköisesti olis löytäny itsekseni. Ja rakastuin siihen paikkaan ja siihen yhteisöllisyyteen, missä siellä on totuttu elämään. Se on täynnä ihmisiä, jotka ei kurottele korkeinta ja kullatuinta. Ne haluaa tehdä kaikkea paremmaksi koska ne tietää, että näkymättömillä ja väärinymmärretyilläkin on väliä. Voi jukra, miten paljon niiltä opinkaan.
Mun mielestä ihmisillä ois velvollisuus yrittää ymmärtää. Ymmärtää jotain muutakin kun sitä, missä oma elämä rullaa eteenpäin.
Eikä se missään tapauksessa helppoa oo. Monta kertaa kompastelin joihinkin vanhoihin tottumuksiini. Huomasin, että vaikka kovasti kuvittelin olevani solidaarinen ja avarakatseinen oli mulla sen kanssa vielä paljon työstämistä. Monien ja taas monien kansalaisuuksien ympäröimänä venyttelin mieltäni. Ja löysin jopa omasta kulttuuristani uutta. Asioita, joitten en ees tienny olevan osa kulttuuria.
Nyt kuittaan viimesen postaukseni siinä toivossa, että mun vapaaehtoisuuteni jatkuis vielä joskus. Sirottelen tähän myös semmosta taikapölyä, joka herättää halun vapaaehtoistyöhön, …. <— siinä sitä pölyä  ja jään oottamaan, että pääsen lukemaan teijän blogeja!
Ennen luulin, että ymmärrän kaiken. Nyt ymmärrän ymmärtäväni enemmän. Ymmärrän myös sen, etten ymmärrä vielä yhtikäs mitään.
Niin paljon ymmärrettävää ois maailmassa.
Multumesc, la revedere
-Tekla-

PROIECT „ON AIR”

01 Iulie 2021 - 30 Iunie 2022